Kilpailukalenteri

M T K T P L S
 
 
 
 
1
 
2
 
3
 
4
 
5
 
6
 
7
 
8
 
9
 
10
 
11
 
12
 
13
 
14
 
15
 
16
 
17
 
18
 
19
 
20
 
21
 
22
 
23
 
24
 
25
 
26
 
27
 
28
 
29
 
30
 
 
 

Kevät kuulumiset

Uuden kauden kuulumisia...

Kevät on tähän asti kulunut pitkälti opiskelukuvioita selvitellessä, myös säännöllinen fysioterapia sekä uiminen ovat kuuluneet omaan viikko-ohjelmaan. Omasta mielestäni altaan pohjassa lojuvien kaakeleiden tuijotteleminen alkaakin jo riittämään ja olisi aika päästä vesille.

Purjehduskauden alun merkkejä on kuitenkin jo ilmassa ja yksi ensimmäisistä oli Helsingissä järjestetyt venemessut. Itse tilasin messuilta uuden 2.4mR veneen ja olen odottanut  sitä siitä lähtien. Pahimmat vieroitusoireet on tällä erää purettu kilpapurjehdusiltoihin, joissa aiheena ovat olleet mm. purjehdussäännöt, veneen trimmaaminen ja taktiikka, sekä purjehdukseen liittyvä fysiikka.

Saimme myös Naantaliin Ruotsalaisen 2.4mR gurun Stellan Berliinin kertomaan omia näkemyksiään 2.4mR veneen trimmaamisesta. Stellan esitteli myös North Sails purjeneulomon uusia purjemalleja, jotka näkyvät kuvassa.

Kausi alkaa suomessa tututtuun tapaan (vaatimattomasti) joukkue SM-kilpailuilla Tampereella 4.-5.5

Niko