Kilpailukalenteri

M T K T P L S
 
 
 
 
1
 
2
 
3
 
4
 
5
 
6
 
7
 
8
 
9
 
10
 
11
 
12
 
13
 
14
 
15
 
16
 
17
 
18
 
19
 
20
 
21
 
22
 
23
 
24
 
25
 
26
 
27
 
28
 
29
 
30
 
 
 

Miami

Worldcup avaus Miami...

Viimeisenä kilpailu päivänä ei purjehdittu lähtöjä kevyen tuulen vuoksi, joten viimeistä edeltävän päivän tulokset jäivät voimaan. Kilpailun voitti Norjan Björnar Erikstadt. Toiseksi tuli Megan Pascoe Isosta Britanniasta ja kolmas puolestaan oli Canadan Allan Leibel.

Omalta osaltani sijoituksekseni jäi kahdeksas sija. Seitsemäs sija jäi pisteen päähän ja kuudes sija oli kahden pisteen päässä. Joten itse henkilökohtaisesti olisin toivonut, että viimeisenä päivänä olisi vielä purjehdittu.

Harvoin arvostelen kilpailuorganisaatiota, mutta silloin kun siihen on aihetta, niin teen sen. Jäimme Miamin maailmancup osakilpailussa jo ensimmäisenä päivänä yhden lähdön muita luokkia jälkeen kovan tuulen vuoksi. 2.4mR luokalla oli siis mahdollisuus ottaa tämä ”menetetty” lähtö takaisin koko viikon ajan, mutta kilpailulautakunta ei sitä kuitenkaan tehnyt.  Tuulta riitti hyvin maanantaista torstaihin, jolloin lähtö olisi voitu purjehtia hyvin.  Sääennuste näytti koko viikolle hyvää tuulta, paitsi perjantaille. Järjestäjät lykkäsivätkin ”menetettyä” lähtöä aina perjantaille asti, jolloin oli kaikkein epätodennäköisintä, että pystyisimme purjehtimaan. Worldcup tasoisessa kilpailussa ei näin saisi tapahtua.

Kaiken kaikkiaan 8. Sijaan pitää olla tyytyväinen. Purjehdin omalla tasollani perusvarmaa purjehdusta. Toisaalta tämä ei vielä riitä viiden parhaan joukkoon ja onnistumisia tarvitaan. Onnistumiset eivät tule itsestään vaan ne vaativat harjoittelua ja vesitunteja. Johdin regatan aikana useaa lähtöä, mutta niin vain taitavammat purjehtijat purjehtivat edelleni.  Tulos ei siis ollut minun huonouttani vaan puhtaasti muiden paremmuutta. Tästä sisuuntuneena hyvällä treeni-innolla kohti kesää.

Niko

Neljäntenä purjehduspäivänä purjehdittiin vain kaksi lähtöä, jota hieman ihmettelen sillä perjantaille on luvattu todella vähän tuulta ja saattaa olla ettemme pääse tästä syystä lainkaan vesille. Näin ollen olisi ollut hyvä purjehtia kolme lähtöä torstaina kun tuulta oli reilusti.

Neljäntenä päivänä purjehdin sijoitukset 11. Ja 4. Ensimmäisessä lähdössä otin hyvän startin, mutta valitsin väärän radan laidan. Yritin tulla radan oikeaa laitaa vielä seuraavallakin vastatuuliosuudella, mutta tämä ei tuottanut tulosta. Ensimmäistä kertaa kilpailun aikana virtaolosuhteilla oli myös merkitystä.  Toiseen lähtöön oli helpompi lähteä kun  virtaolosuhteista oli jo jonkinmoinen käsitys. Molemmat vastatuuliosuudet purjehdin radan vasempaan laitaan ja myötätuuliosuudet tulin radan oikeaa laitaa pitkin – tämä myös tuotti tulosta. Tuloksena neljäs sija.

Kolmas purjehduspäivä taittui ihanteellisissa purjehdusolosuhteissa. Tuulta rata-alueella oli 5-7m/s. Tuuli siftaili hieman, mutta ei läheskään niin paljon kun tiistaina. Sijoitukseni kolmannen purjehduspäivän jälkeen on yhdeksäs, olen tasapisteissä Yhdysvaltalaispurjehtija John Rufin kanssa. Sijat 7-11 ovat kahden ja puolen pisteen päässä toisitaan joten kilpailu on todella tiukkaa.

 

Päivän ensimmäisessä lähdössä otin hyvän startin ja johdin fleettiä. Purjehdin rataa vasen voittoisesti, mutten kuitenkaan purjehtinut aivan radan vasempaan kulmaan - tämä juuri tuulen siftailun takia. Epäonnekseni viimeinen sifti tuli vasemmalle ja aivan radan kulmaan purjehtineet purjehtijat pääsivät ohitseni. Ensimmäisessä lähdössä sijoitukseni oli kuudes.

 

Toisessa lähdössä otin niin ikään hyvän startin, mutta purjehdin pari ensimmäistä siftiä väärin kunnes pääsin rytmiin mukaan. Maalissa olin yhdestoista. Päivä oli kaiken kaikkiaan hyvä ja mielenkiintoinen. Välillä tilanteet näyttivät siltä että tulet voitamaan lähdön ylivoimaisesti ja välillä taas tuntui että olet porukan hännillä. Tämä teki päivästä todella mielenkiintoisen. 

Neljäntenä purjehduspäivänä on tarkoituksena purjehtia kolme lähtöä, ROCK ROCK

Olimme Jessen kanssa eilen pursiseuralla todella myöhään, joten raportin kirjoittaminen jäi tähän aamuun. 

Eilinen päivä oli suurten siftien päivä. Molemmissa lähdöissä tuuli siftasi voimakkaasti lähdön jälkeen ja tämän jälkeen kilpailu oli ”jonossa ajamista”. 

 Eilisen päivän ensimmäisessä lähdössä sain hyvän startin ja onnekseni olin myös sijoittunut oikealle puolelle rataa kun sifti tuli. Maalissa olin kahdeksas. Toisessa lähdössä hallitseva paralympiakultamitalisti Helena Lucas jyräsi minut startissa ja sijoittumiseni oli myös heikkoa siftin saapuessa. Maalissa olin kolmastoista.

 Sifti tarkoittaa tuulensuunnan kääntymää. Eilen tulleet siftit olivat todella suuria, Suuren siftin sisällä oli pienempiä siftejä, mutta näillä sifteillä ei ollut eilen juuri merkitystä.

 Tilanne oli kilpailun järjestäjän kannalta hankala. Sillä rata oli täysin oikein rakennettu lähtöhetkellä, mutta molemmissa lähdöissä 10-20s lähdön jälkeen tuuli siftasi eli kääntyi niin, että vastatuuleen asetetulle ylämerkille pääsi purjehtimaan suoraan (jonossa). Siftit olivat kestoltaan myös niin pitkiä, että ne yleensä kestivät koko osuuden ajan. Kääntömerkkien paikkaa muutettiiin, mutta siftit tulivat todella säännöllisesti vasemmalta ja oikealta ja ne olivat selkeitä joten jokainen purjehtija varmasti havaitsi ne. Täten kärkeä oli vaikea saada kiinni kun se kerran oli päässyt karkuun.

 Tosin päivän toisessa lähdössä jokaiselle purjehtijalle vielä annettiin toinen mahdollisuus voittaa lähtö, vaikkapa viimeiseltä sijalta viimeisellä vastatuuliosuudella. Uusi ylämerkki oli asetettu suoraan auringonsiltaan ja sitä oli todella vaikea havaita. Lähes koko fleetti purjehti aluksi ”väärää” ylämerkkiä kohden. 

 Valtamedia huomioi myös hyvin maanantaisen raportin, ohessa muutama linkki:
 

 

Tuuli koetteli purjehtijoita tänään Miamissa Biscayne bay lahdella.  2.4mR rata-alueella tuulta mitattiin olevan tasaiset 20kts ja puuskissa 28kts. Tämä vastaa metreiksi sekunnissa muutettuna n. 10-14m/s.

Päivän jälkeen tulosluettelosta löytyi enemmän kirjaimia kuin numeroita. Sillä kahdestakymmenestä yhdeksästä veneestä vain kuusitoista pääsi maaliin asti. Valmentajani Jessen mukaan 2.4mR veneitä upposi silminnähden ainakin 7kpl. Tämän lisäksi yhdestä veneestä katkesi myös masto. Järjestäjillä oli täysi työ kun hinasivat uponneita veneitä rantaan.

Keskeyttäneissä veneissä voiton vei kuitenkin naisten 49er FX luokka, jossa neljästäkymmenestä yhdestä veneestä vain kahdeksan purjehti maaliin asti, muut keskeyttivät.

Itselläni päivästä jäi hieman hampaankoloon.  Johdin kilpailua reilun tuntuisella erolla ensimmäisen vastatuuliosuuden jälkeen. Valitettavasti toisella vastatuuliosuudella sähköisen pilssipumppuni akku sanoi sopimuksen irti. Tämän seurauksena veneeseeni alkoi tulemaan enemmän vettä sisälle kuin mitä sain sitä sieltä ulos. Toinen vastatuuliosuus menikin pinnalla sinnitellessä.

Huomiselle tiistaille on luvassa onneksi hieman kevyempää tuulta, joten toivotaan, että tänään ensimmäisellä vastatuuliosuudella löytynyt vauhti jatkuu myös huomenna.

Niko

Kävimme tänään yhdessä suomen joukkueen kanssa Miamissa yhteisellä Ilallisella. "Pienen" odottelun jälkeen ruokaa saatiin vihdoin pöytään ja se tuntui kelpaavan kaikille. Huomenna sunnuntaina vielä pieni vesitreeni ennen maanantaina alkavaa kilpailua. Tällä hetkellä sääennuste näyttää maanantaille voimakkaita tuulia, mutta muuten regatan aikana tuulen pitäisi puhaltaa mukavasti 4-6m/s

Vuosi 2015 on alkanut purjehduspainotteisesti. Ensimmäinen harjoitus regatta Miamissa on ohitse ja tuloksena sijoitus 4/11.  Edelleni ehtivät vain paralympiakultamitalisti Helena Lucas, Iso-Britannian Megan Pascoe sekä Norjan Björnar Erikstadt.

Harjoituskilpailua edelsi pitkä tauko purjehduksesta, joten muutama ensimmäinen merkinkierto regatassa meni lähinnä oikeita köysiä hakiessa. Regatan loppua kohden oikeat köydet alkoivat kuitenkin löytymään ja venevauhti tuntui paranevan päivä päivältä. Regatan aikana tuulen voimakkuuksien erot olivat suuria ja niiden sykli nopea.  Muutama nukahdus tai herpaantuminen keskittymisessä johtivat siihen, että kokeneemmat purjehtijat  purjehtivat ohitseni. Parannettavaa siis jäi  26. Päivä alkavaan Miami Olympic Classes Regattaan joka samalla toimii World Cup avauksena.

Nyt kuluvallaviikkolla harjoittelemme muiden maiden paralympiapurjehtijoiden kanssa. Ensiviikon maanantaina alkavaan Miami OCR regattaan on nyt virallisesti ilmoittautunut 28 venettä, mutta uskon että osallistuja määrä tulee vielä kasvamaan muutamalla purjehtijalla niin, että lähtölinjalla nähdään yli 30 venettä.

Miami OCR regattaan osallistuu myös muita suomalaisia purjehtijoita. Laser luokassa kilpailee mm. Tuula Tenkanen, Monika Mikkola ja Kaarle Tapper. Monikan tapasinkin jo sattumalta edellisenä päivänä vesillä, kun olimme harjoittelemassa. Lindgrenin veljekset purjehtivat 470 luokassa ja 49er FX luokassa on mukana Noora Ruskola, Camilla Cedercreutz. Kaiken kaikkiaan regattaan osallistuu siis kahdeksan suomalaista purjehtijaa.

Niko