Kilpailukalenteri

M T K T P L S
 
 
 
 
1
 
2
 
3
 
4
 
5
 
6
 
7
 
8
 
9
 
10
 
11
 
12
 
13
 
14
 
15
 
16
 
17
 
18
 
19
 
20
 
21
 
22
 
23
 
24
 
25
 
26
 
27
 
28
 
29
 
30
 
 
 

PM Ruotsi

Nyt kun PM-kilpailut Ruotsissa on purjehdittu on kilpailukausi puolivälissä. Taso PM-kilpailuissa oli odotetusti kivenkova. Tulos oli kuitenkin hyvä...

PM-kilpailut järjestettiin Ruotsin Gävlessä kuluneena viikonloppuna. Kilpailuun osallistui 27 venettä joista viisi venettä oli Norjasta, kaksi Suomesta ja loput 20 Ruotsista. Kilpailun voittajaksi selviytyi Stellan Berlin Ruotsista, toiseksi tuli Lennart Heselius, kolmanneksi Henrik Johnsson, myös sijat neljä ja viisi menivät Ruotsiin. Allekirjoittanut oli ensimmäinen "ulkomaalainen" purjehtija. 

Ensimmäisen päivän jälkeen olin tulosluettelossa sijalla kahdeksan tasapisteissä seitsemännen kanssa. Kuudenten sijaan oli kolme pistettä ja viidenteen yli kymmenen. Realistinen tavoite toiseenpäivään oli nousta kuudenneksi, joka lopulta myös onnistui.

 

Gävlessä tunnelma oli rento ja ulkomaalaiset purjehtijat otettiin hyvin vastaan. Norjalaisilla ja Suomalaisilla purjehtijoilla oli mahdollisuus majoittua pursiseuralla löytyvästä vierasmajassa. Aamupala katettiin hienoon seurarakennukseen. Lauantai iltana kaikki purjehtijat illallistivat perinteikkäällä seuramajalla.

Kaiken kaikkiaan kilpailusta jäi "Hyvä fiilis". Palkintona kuudennelle oli hiekkaan naulattava rantapyyhe, joka otetaan käyttöön juhannuksena tulipa sitten lunta tai ei. 

TULOKSET

Hyvää Juhannusta toivottaen 

Niko